Alustavia tutkimushavaintoja: tuttavallisuutta, turvaa ja turhautumista

Linda Annunen, Project Researcher, Åbo Akademi University

Tämä blogikirjoitus käsittelee keskeisiä havaintoja kenttätyössämme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tapaustutkimukseen liittyen. Tutkimuksessa haastateltiin ja havainnointiin elämää koronan jälkeen erityisesti kahdessa seurakunnassa turun alueella.

Molemmat seurakunnat siirtyivät suuremmitta ongelmitta ripeästi virtuaaliseen ympäristöön heti pandemian ensimmäisestä aallosta lähtien. Virtuaalisten jumalanpalvelusten rinnalle, otettiin nopeasti mukaan myös sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet. Virtuaalisia jumalanpalveluksia täydennettiin muun muassa verkossa katseltavissa olevilla keskusteluohjelmilla, virtuaalisilla pyhiinvaelluksilla, tai online-kahvitilaisuuksilla. Myös suurempia siirtymäriittejä, kuten rippileirejä, -kouluja ja hautajaisia toteutettiin verkon välityksellä.

Erityiseen asemaan nousivat haastateltavien kertomuksissa myös sosiaalisen median ns. uudet rituaalit, eli sellaiset rituaalit joita ei ennen pandemiaa harjoitettu yhdessä. Yksi tällainen suuren suosion saanut ”some-rituaali”, joka on jäänyt elämään korona-ajan jälkeen yhdessä seurakunnista, on iltavirsi ja -rukoustuokio Facebookissa. Kyseinen some-rituaali tarjosi seurakunnalle tilaisuuden luoda ja muokata toimintoja, joiden toivottiin myös vaikuttavan seurakuntaelämän identiteettiin ja muotoon, ja kokemukseen.

Facebook-liven kautta streamattavissa iltavirsi-tapahtumissa seurakuntalaiset laulavat yhden ennakkoon valitun virren ja rukoilevat iltarukouksen yhdessä. Tapahtumaa vetää yleensä yksi tai kaksi seurakunnan työntekijöistä, jonka lisäksi yksi vapaa-ehtoinen avustaja käy läpi ja vastaa tapahtuman aikana tuleviin kommentteihin. Iltavirsitapahtumat otettiin seurakunnassa suurella innolla vastaa ja ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa joka torstai-iltaisena aktiviteettina.

Mitä tämän kaltaisen toiminnan seuraaminen voi kertoa meille pandemian vaikutuksista rituaaliseen elämään? Keskusteluissani seurakunnan työntekijöiden ja muiden jäsenten kanssa on selvää, että iltavirsien suureksi eduksi koettiin ennen kaikkea niiden mahdollistama kotoisuus ja tuttavallisuus. Seurakunnan työntekijät tekivät (erityisesti pandemia-aikana) iltavirsilähetyksiä usein omasta kodistaan, jolloin mukaan saattoi eksyä myös puolisoja, lapsia, tai lemmikkejä. Koska tilaisuudet olivat live-lähetyksiä, ilmassa oli erään haastateltavan sanoin aina sopivasti ”vaaran tuntua”. Mokaamista tai nuotinvierestä laulamista ei koettu uhkana, vaan ne olivat tärkeä osa tapahtuman luonnetta. Näin pandemia mahdollisti uudenlaisen epämuodollisen some-rituaalin muodostumisen, jossa keskiössä oli tuttavallisuus ja kotoisuus. Facebook-iltavirsien avulla seurakunnan päättävissä tehtävissä olevat, kuten kirkkoherra ja papit, loivat ja saivat uuden ”pehmeämmän auktoriteetin”. Tämän haastateltavat tulkitsivat yhdeksi syyksi iltavirsien suurelle suosiolle.

Toinen tärkeä haastatteluissa esiin noussut merkitys, joka tämän kaltaisilla matalan kynnyksen some-toiminnoilla kuvailtiin olevan, oli niiden helppo saavutettavuus. Koska tilaisuudet olivat käytännössä kenen tahansa ulottuvilla verkossa, ne nähtiin helposti lähestyttävinä ja helppona mahdollisuutena tutustua seurakunnan toimintaan. Tilaisuuden avoimuutta ei koettu huonona tai uhkaavana seurakunnalle. Monet seurakuntalaiset kertoivat tapahtuman suurista seuraajanumeroista ja siitä, kuinka chat-kommentit paljastivat ihmisten seuraavan lähetyksiä monista eri paikkakunnista ja ulkomailta. Näin seurakunnalle muodostui eräänlainen some-seurakunta, joka seurasi toimintaa aktiivisesti netissä, mutta syystä tai toisesta ei paikan päällä. Tilaisuudet tavoittivat myös erilaisia ryhmiä, joiden muuten olisi ollut hankalaa, mahdotonta tai pelottavaa osallistua toimintaan paikalla. Erityisesti vanhukset, joille kotoa poistuminen oli hankalaa löysivät some-toiminnan. Yksi seksuaalivähemmistöön kuuluva haastateltava kertoi some-rituaalien tarjonneen hänelle turvallisen tilan tutustua seurakunnan toimintaan ja saada vastuutehtäviä.

Voidaan siis todeta, että iltavirsi-tapahtumien kaltaiset uudet some-rituaalit koettiin selvästi positiivisena lisänä uskonnolliseen elämään. Erityisesti sen mahdollistamat uudenlaiset auktoriteetti käsitykset ja suhteet, sekä saavutettavuus saivat paljon kiitosta. Iltavirsi-tapahtumia ei kuitenkaan yksinomaan kuvailtu positiivisessa valossa. Osa haastateltavista huomautti, että sosiaalisen median ympäristössä harjoitettavat rituaalit eivät tavoittaneet nuorempia seurakuntalaisia, joiden koettiin toivovan kanssakäymistä kasvotusten. Tämän lisäksi osa seurakuntalaisista ilmaisivat turhautumista siitä, ettei korona-ajan sosiaaliseen mediaan siirtymisen jälkeen palattu yhtä toimivaan kanssakäymiseen kasvotusten, kuin ennen pandemiaa. Näissä kertomuksissa seurakuntatyöntekijöiden koettiin osittain ”piiloutuvan ruudun taakse”, kasvotusten kanssakäymisen kustannuksella. Lähes kaikki haastateltavat kertoivat korona-ajan jälkeen kaipaavansa kanssakäymistä kasvotusten. Kolmeen sanaan tiivistäen, voidaan todeta korona-ajan käynnistämien some-rituaalien tuovat tutkimuksen seurakuntalaisille tuttavallisuutta, turvaa ja turhautumista.

Image credit – Linda Annunen

This site is registered on wpml.org as a development site.